Kirjaudu tai rekisteröidy Puheenvuoro-palveluun
Männä päivänä minulle esitettiin radikaali väitös Suomen "haudatusta" historiasta Pohjolan kuningaskuntana. Eli liittyen siihen, ettei Suomi olisikaan ollut periferia vaan jopa merkittävä mahti Pohjolassa, ja että tämä historia on valloittajien toimesta häivytetty. Tuohon voinee palata myöhemmin, kun asiaa ensin tutkii tarkemmin. Ennakkoasenteeni oli toki jyrkkä kun selontekoa kuuntelin,...
Voittajat kirjoittavat historian. "Hyvien" voimien edustajat eli Liittoutuneet (mukanaan mm. meille suomalaisille niin tuttu ja läheinen hyvisvaltio Neuvostoliitto) voittivat "pahan" voimat eli Natsi-Saksan liittolaisineen. Näin monille on opetettu. Jokseenkin riippumattomat ajattelijat toki tajuavat sen, että sodassa on kaksi osapuolta, ja "hyvien viittaa" kantavat voimat voidaan...
Taloussananomien tämänpäiväinen uutinen:"Pomon kova toive: "Joulun voisi siirtää." pisti miettimään niin pyhien kuin vapaiden yleensä vaikutusta yrityselämään. Yrityselämä taasen korreloi suoraan talouden kanssa, joten ollaan polttavan aiheen parissa. Toisaalta ollaan myös työhön asennoitumisen parissa. "Viidennes johtajista on sitä mieltä, että uskonnot ja niihin liittyvät juhlapyhät...
Nyt täytyy kyllä nostaa tämä peruskoulutusasia, kun sen oikein Anna Kontulakin on huomioinut. Otsikkoon jopa lainasin hänen lanseeraamansa termin. En ole ainakaan tavannut aikaisemmin tuota termiä. Terve sopeutumattomuus lienee kohtuu merkittävä ongelma tätä nykyä. Opiskelun tulee tähdätä aina elämään. Kannattaa lukea Kontulan teksti. Samaan aikaan täälä puhutaan kotiopetuksen...
Usarin uutisessa MPKK:n homogeenisista luomuksista mainittiin muutakin mielenkiintoista. Lienee helppo yhtyä siihen, että pääsykoettelemukset usein toteuttavat tiettyä kaavaa ja valkkaavat näköisiään henkilöitä. Mika Aalto joka asiaa on tutkinut on tämän noteerannut. Etenkin hän peräänkuuluttaa akateemisen kyvykkyyden puutetta, ja sitä että akateemiset kaiffarit valkataan ulos nykyvalinnoissa....
Ilokseen voi todeta, että Muutoksessa on otettu nyt oikea linja - ainakin minun mielestäni. Eli itse ainakin olen ollut linjoilla, jossa suora demokratia tulee olla puolueen ytimessä ja keskiössä. Oli hieno huomata, että uusi pj. Marjukka Kaakkola oli samoilla linjoilla, kun häneen yhteyksissä olin valintansa jälkeen. Selkeästi myös uusi puoluehallitus on suoraan demokratiaan keskittämisen...
Usarin parasta aikaa on se kun ei ole kiivasta kärkimähkintäaihetta. Se tylsä kuivakka aika on parasta aikaa, niin kommentoida kuin kirjoittaa itse. Tämä lienee jokseenkin suomalaistakin. Tasaisuuden ja rauhallisuuden kaipuu sekä sen ihannointi. Jos päällä on joku "kausti", niin ei tarvi kauaa odottaa, kun se on ruodittu läpi pääpiirteissään, ja kukin voi valita kantansa moninaisten näkökulmien...
Ihmettelen edeleen miksi ylioppilaskirjoitusten korottaminen on mahdollista vain kerran? Eli läpimennyttä kirjoitussuoritetta ei voi parantaa kuin kerran. Koe joka ei mene läpi taasen on mahdollista uusia kahdesti. Sekin toki järjetön osaltaan. Kenen anusta se kutittaa, jos vaikka joku osallistuu kymmenen kertaa kirjoituksiin korottaakseen jotain ainetta? Yksi kerta voi mennä pieleen...
Siksi suora demokratia, osa 1: Mitä se on?Siksi suora demokratia, osa 2: Hinta Toinen yleinen vasta-argumentti suoralle demokratialle on väite "tyhmästä kansasta". Kansa on liian tyhmää, idioottia, asennevammaista, näkemyksetöntä.... tekemään omiin yhteisiin asioihinsa liittyviä päätöksiä. Ollaan aika lailla hakusessa demokratiassa, jos voidaan edes haukkua oma kansa, joka on muuten...
Voisi väittää, että kaupunkeihin ajo on ollut keskusvallan masinoima aatesuuntaus. Toki se on osaksi ollut luonnollinen osa voimaantunutta teollistumista, jolloin selkeitä keskuksia toki muodostuu. Osaltaan toki myös "väestönkasvupiikki" ajoi väkeä pois maalta. Suuntaus oli 50-60 vuotta sitten vielä perusteltavissa luontaisesti, ja ilman sitä että olisi olllut liiemmin epäilystä tämän trendin...
Siksi suora demokratia, osa 1: Mitä se on? Sarja jatkuu. Suurena ja ratkaisevana perusteena suoran demokratian vastustamiselle pidetään sen hintaa. Tätä retoriikkaa tulee vastaan oikeastaan jokaisen soraäänen joukossa. Suorademokraattinen järjestelmä Sveitsin malliin on samaa hintaluokkaa presidentin kanssa eli pyörii siinä 20 miljoonan tietämillä vuositasolla. Tämä on mielestäni parhaimpia...
Muistan elävästi, kun joskus satuin katselemaan eduskunnan kyselytuntia. Aiheen ollessa muualla kuin koluliikunnassa edustaja Juha Mieto tokaisi jotain tämän suuntaista: "Koska koululiikunnan lisäämiseen löytyy tarvittavat varat?" Sattuneesta syystä Juha Mieto ei enää jatkanut edustajan virkaansa tälle kaudelle. Ikävää on, että töiden koneistaminen on luonut rapakuntoisen sukupolven, ja...
Mitä se on? Suora demokratia ei ole sitä, että joka asiasta järjestetään kansanäänestys, vaikka näin luullaan ja vääristellään. Suora demokratia on sitä, että perustuslain vaatiessa, tai kansan sitä vaatiessa järjestetään kansanäänestys. Eli sitä että valta on suoraa kansalla sen näin halutessa eikä vain sen edustajilla. Eli mm. perustuslakimuutos voi olla leimallisesti aina päätettävä...
Mediassa on välillä uutisia massairtisanomisista. Pahimmissa tapauksessa jonkun yrityksen sadat kotimaan työpaikat lakkaavat olemasta. Usein näitä tapahtumia demonisoidaan ultimaattiseksi pahaksi, ja toki kapitalistiriistäjien syyksi. Yritysten tehtävähän on työllistää ihmisiä ja tarjota elanto, mainitsematta muita vaateita, mitä muut kuin itse yrittäjät olettavat yrittäjille kuuluvan. Toki...
Usarin uutisessa mamutaustaisten yliedustuksesta raiskaustilastoissa oli erikoinen lainaus. Sitä voisi vähän pohtia. Eli seuraava: "Ulkomaalaisten tekemät seksuaalirikokset ehkä huomataan, ilmoitetaan ja tuomitaan helpommin." - Optulan ylijohtaja Tapio Lappi-Seppälä Mietitäänpä nyt tätä sitten. Käsitellään ensin tuo "huomaaminen". Huomaaminen liittyy suoraan tilastoihin, joista asiaa...
Miikka Satama
Honkajoki
Muutos 2011
23-vuotias suorademokraatti Satakunnan perämetsistä
Näytä koko profiili
Tietopakettiin tutustumalla pääset hetkessä mukaan yhteisöön.
Mitä ovat Puheenvuoro ja Vapaavuoro?